Leiriviikonloppu

Toukokuu on laittanut parastaan ja kesä on näyttänyt tulleen pikavauhtia. Lämpötilat ovat hellineet ja vettäkin on satanut todella vähän. Hyvien säiden ansiosta treenikausi on saanut reippaan aloituksen.  Viimeaikoina on jo tullut toivottua pientä vesisadetta, sillä näin kuiva maasto tuo omat haasteensa harrastamiselle. Mutta ehkä tästä lämmöstä pitää nauttia, kun sitä vielä riittää.

Onnelliset leiriläiset


Leiripaikkana Luhtaanpirtti on upea. Rakennus on vanha kyläkoulu, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1924. Viimeiset koululaiset Luhtaanpirtissä olivat vuonna 1958. Punainen torppa, toisella puolella tonttia metsää ja toisella puolella peltoa, jossa laidunsi hevosia. Rantasauna kallion päällä, josta aukesi hyvät näkymät Salajärvelle.



Leirille oli ilmoittautunut noin 17 henkilöä. Rottweilerit edustivat rotuvalikoimasta luonnollisesti enemmistöä, mukaan mahtui kuitenkin pari bortsua ja kaksi saksalaista, belgialainen ja staffi.
Leiri aloitettiin lauantaina aamupalalla, jonka jälkeen oli vähän puruja/leikitystä. Purut/leikityksen hoiti maalimies Juha Palander. Lämpötila oli reilusti hellelukemissa ja aurinko porotti kirkkaalta taivaalta. Lähes kaikki halusivatkin osallistua leikitykseen, joten toivottiin että Juha ei saa lämpöhalvausta.
Juha Palander pitämässä alku briiffausta


Kaikilla näytti sujuvan leikitykset hyvin. Leikitettäviä oli laidasta laitaan, vanhasta konkarista 9viikkoiseen pentuun. Porsas pääsi elämässään ekaa kertaa leikkimään maalimiehen kanssa. Itseäni vähän etukäteen jännitti, sillä porsas on aika tosikko. Ja myös vähän jänishousu. Alkuun Porsas tuntui olevan vähän pihalla, että mikä juttu tämä nyt sitten on. Saalisviettiä on onneksi jonkun verran, joten sillä oli helppo saada sika hokaamaan mitä touhutaan. Taisteluhaluakin löytyy sen verran, joten hienosti se roikkui patukassa. Puolustushaukusta olin yllättynyt, ja siitä että oli ihan tosissaan.
Juha leikittämässä bordercollie Hymyä

Porsas tekee ilmoituksen että "tää sit pesee ja linkoo!"

Ja sit mennään!

"Ei kannata käydä meikälle!"
"Ekkö sie usko, mie puren!"

Ja taas mennään!

"kumpi voittaa?"

"Kato mamma, mää voitin"



Rosa edusti vanhojen konkareiden sarjaa puruissa, ja näytti junnuille miten homma hoidetaan. Vaikkakin narun toisessa päässä ei ollutkaan hajua mitä ollaan tekemässä. Rosa ja Juha ovat onneksi vanhoja tuttuja, joten itse toimitin virkaa lähinnä tolppana. Sitten ohjelmassa oli ruokailu, jonka jälkeen suurin osa siirtyi hakumetsään ja me loput jäätiin tottistelemaan (päiväunille). Suuret kiitokset Juhalle, että pääsit paikalle!


Illalla otettiin vielä vähän tottiksia. Hyttysten määrä oli päivällä infernaalinen ja iltaa kohden määrä meni jo ihan naurettavaksi. Koiria ei kehdannut pitää ulkona yhtään ylimääräistä, sillä tuntui että ne syödään elävältä. Itse en yleensä häiriinny hyttysistä, mutta nyt meinasi väsyä huitomiseen. Eikä pirulaisiin tuntunut tehoavan minkäänlainen ötökkämyrkky.
Itse päädyin ensimmäisten joukossa saunaan, kun siellä ei ole vielä liian kuuma. Saunan ikkunasta oli kiva seurata tottiksia, kun sitkeimmät jaksoivat treenata. Sitkeä oli myös koutsimme Hanna Lehtikangaskin, kun kesken saunomisen lähti bikineissä ja pyyheessä jakamaan tietoaan ja taitoaan kentälle. Kiitoksia Hannalle tottiksista!
Leirin kukkahattutäti-kiintiökin tuli täytettyä


Ilta saunalla jatkui seurustelun ja grillieväiden parissa. Leirille olisi voinut antaa myös naurutakuun, Päijät-Hämeen alaosaston porukassa on taatusti hauskaa. Rentoon tunnelmaan mukaan pääsee helposti myös uudet tuttavuudet. Itse luovutin illanvieton suhteellisen ajoissa ja painelin telttamajoitukseeni koirat kainalossa nukkumaan. Telttamajoitus tuntui olevan Rosalle suuri järkytys, sillä hänen ylhäisyytensä ei ole tottunut nukkumaan, näin alkeellisissa olosuhteissa. Rokalle telttailu ei tuottanut ongelmaa, kun on jo kokenut retkiporsas. Toiset jatkoivat iltaa vielä karaoken ja tanssin merkeissä. Aamupalapöydässä kiertävien videopätkien perusteella totesin, että aikaisin nukkumaan meneminen oli ratkaisuna ihan ok. Tosin toivon että videot säilyvät ensivuoteen, jotta niitä voidaan käyttää seuraavan leirin mainostamisessa.

Sunnuntaina aamupalan jälkeen kynnelle kykenevät lähtivät jälleen hakumetsään. Jäin jälleen leiripaikalle, vähän siivoilemaan ja valmistelemaan ruokaa. Ehdittiinpä siinä ottaa vähän tottistreeniäkin.

Leiriviikonloppu oli mielestäni todella onnistunut. Lauantain sää oli treenaamisen kannalta vähän tukala, mutta ikävämpää olisi ollut, jos olisi satanut vettä. Sunnuntain hieman tuulisempi sää oli jo koirille armollisempi ja hyttysiäkin oli huomattavasti vähemmän. Hyvässä seurassa viikonloppu vilisi kuin silmissä. Oli kiva nähdä tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin. Hyvän mielen lisäksi leiristä jäi muistoiksi hyttysten syömät nilkat ja hyvin palanut nahka.

Kiitos kaikille järjestäjille ja leirikavereille, oli huikea viikonloppu! Toivottavasti kykenemme järjestämään leirin jälleen ensivuonna.

Kommentit

Suositut tekstit